Hyvinvointiteknologia kuulemisen apuna

TL, kuulo avSieppaa

Kuuloaistilla on tärkeä merkitys kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kuuloaistinsa avulla ihminen suuntautuu ympäristöönsä ja saa tietoa ympärillään tapahtuvista asioista. Äänten perusteella ihminen hahmottaa myös omaa ympäristöään ja pystyy ennakoimaan tulevia tapahtumia.  Heikentynyt kuulo vaikeuttaa osallistumista puheeseen perustuvaan vuorovaikutukseen. Henkilö joutuu usein arvailemaan, mitä toinen tarkoittaa. Myös vastaamiseen voi kulua tavallista kauemmin aikaa. Tilanteet vaativat paljon keskittymistä, jolloin henkilö väsyy helposti ja saattaa vetäytyä vuorovaikutustilanteista.

Covid-19 pandemia rajoitti viime keväänä kaikkien ihmisten kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, asioiden hoitamisessa, tiedon saamisessa korostuivat digitaaliset ympäristöt ja välineet. Usealle ikäihmiselle digitaalisten välineiden käyttö tarkoitti puhelinta, televisiota, radiota. Näiden välineiden käyttö tapahtui ja tapahtuu monella ikäihmisellä vahvasti kuuloaistin avulla. Heikentyneellä kuuloaistilla on vaikutusta kotona selviytymiseen, osallisuuteen ja toimijuuteen monella tavalla mm.asioiden hoitaminen, sosiaalinen vuorovaikutus, yhteydenpito, tiedon saaminen vaikeutuvat ja / tai vaatii paljon ponnisteluja.

MeWet-kotiin saatiin uusi yritysyhteistyökumppani, FinFonic http://www.finfonic.fi. Kuulemisen asiantuntijana FinFonic tarjoaa ratkaisuja kuulemiseen eri elämätilanteissa. Tieto kuulemisen apuvälineistä on tärkeää niin sosiaali-ja terveysalan ammattilaisille kuin meille kaikille, jotta osaamme tukea ja opastaa henkilöitä, joilla on heikentynyt kuulo.

MeWet-kodissa kuulemisen apuvälineisiin pääsee tutustumaan tällä hetkellä virtuaalisesti https://www.thinglink.com/scene/1351883349718728705. Lisätiedot avautuvat vihreistä ikoneista.

Haluamme huolehtia kaikkien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämän vuoksi kerromme ja esittelemme MeWet-kodin hyvinvointiteknologiaa ja sen mahdollisuuksia verkkovälitteisesti eri muodossa. Mewet-kodin verkkosivuilta löydät kodin hyvinvointiteknologian virtuaalikierroksen sekä tietoa esitellyistä ratkaisuista ja välineistä. MeWet-kodin esittelyä verkkovälitteisesti ja virtuaalivierailua voi tiedustella krista.toivonen@sataedu.fi.

Ollaan kuulolla ja yhteyksissä!

Terveisin Sataedun Satakunta DigiHealth tiimi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s